Toimitusjohtajan katsaus
Vuosi 2009 oli Adato Energia Oy:n 21. toimintavuosi. Yhtiön liikevaihto oli 4,08 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisestä vuodesta 11,6 %. Myös kannattavuus heikkeni edellisvuodesta. Liikevoitto oli 425 000 euroa eli 10,4 % liikevaihdosta. Edellisvuonna liikevoitto oli 13,3 % liikevaihdosta.
Tuoteryhmittäin liikevaihto ja kannattavuus laskivat asiakaslehdissä ja Energiauutisissa. Asiakaslehdissä hävisimme kilpailutuksen tuloksena merkittävän asiakkaan vuodenvaihteessa 2008–2009. Energiauutisissa ilmoitusmyynnin volyymi laski n. 25 %, joka vastaa yleensä aikakauslehtien ilmoitusmyynnin laskua. Koulutustoiminta ja muut palvelut säilyivät liikevaihdoltaan ja kannattavuudeltaan suunnilleen ennallaan. Suurimmat tuoteryhmät olivat koulutustoiminta, 43 % liikevaihdosta, ja asiakaslehdet, 22 % liikevaihdosta.
Koulutusten ja erilaisten tapahtumien suhteen vuosi 2009 oli edellisvuoden tapaan hyvä. Järjestimme noin 150 tapahtumaa, joista yrityskohtaisia koulutuksia oli suunnilleen kolmasosa. Koulutusten ja tapahtumien osallistujamäärä oli yhteensä edellisvuoden tapaan noin 6000 henkilöä. Aloitimme kaukolämpökoulutuksen kehittämisen, mikä tuottaa uusia koulutustilaisuuksia vuodesta 2010 alkaen.
Adaton tekemien asiakaslehtien kokonaismäärä oli vajaa puoli miljoonaa kappaletta/numero. Lehdet ilmestyivät neljä kertaa vuodessa. Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä vuoden 2009 syksyllä aloitettuun lehden uudistamiseen. Tavoitteenamme on alan paras ja näyttävin asiakaslehti, jonka yhteistyökumppanimme saavat vähällä vaivalla, oman näköisenä ja kustannustehokkaasti.
Energia-alan ammatti- ja uutislehti Energiauutiset ilmestyi normaaliin tapaan kahdeksan kertaa. Lukijatutkimuksen mukaan lehden lukuarvo on hyvä. Tutkimuksen mukaan lehteä kohti on keskimäärin 3,7 lukijaa. Yli puolet lukijoista pitää Energiauutisia kiinnostavana tai erittäin kiinnostavana lehtenä. Yli 80 prosenttia lukijoista antaa lehdelle vähintään yleisarvosanaksi ”hyvä”.
Merkittävin tuotekehityshanke oli kotitalouksien sähkönkäytön analyysityökalun Sähkötohtorin päivitys, joka valmistui vuoden lopussa. Kotitalouksien sähkönkäytön tutkimustoimintaa on jatkettu olemalla mukana VTT:n alihankkijana laajassa Enete-hankkeessa. Tulokset palvelevat mm. Sähkötohtorin sähkölämmityskulutuksen laskentaa. Vuoden lopussa alkoi Motivan ja ET:n toimeksiannosta sähkön palauteraportoinnin kehittämisprojekti.
Kaukolämmön asiantuntijapalvelulla Kaukolämpöekstralla on vuoden lopussa 48 asiakasta, asiakasmäärä lisääntyi vuoden aikana 15:llä. Sähköverkkosuositusten ajanmukaistaminen jatkui edellisvuosien tapaan. Adaton organisoimaan energiayhtiöiden palvelututkimukseen osallistui 17 yhtiötä ja kaukolämpöyritysten asiakastutkimukseen 8 yhtiötä. Toteutimme yhdessä ET:n kaukolämpötoimialan kanssa kaukolämmön imagokampanjan ”Hyvän olon energiaa”.
Merkittävin sisäinen kehityshanke oli asiakashallinta-, kurssihallinta-, kauppapaikka- ja laskutusohjelmiston käyttöönotto, joka saatiin valmiiksi vuoden lopussa. Uuden ohjelmiston avulla pystymme tehostamaan mainittuja toimintoja. Toiminnan laatujärjestelmässä tehtiin standardin ISO 9001:2000 edellyttämät sisäiset ja ulkoiset auditoinnit. Päivitimme järjestelmämme uuden standardiversion ISO 9001:2008 mukaiseksi.
Vakinaisen henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 15 (vuonna 2008 15). Asiakkaat antoivat Adaton toiminnasta yleisarvosanan 8,32 mitattuna asteikolla 4-10 tammikuussa 2010 tehdyssä kyselyssä, edellisvuonna arvosana oli 8,28.
Kiitän asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme, omistajiamme ja henkilöstöämme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2009!
Helsingissä huhtikuussa 2010
Juhani Kalevi