Hyvän olon energiaa - kaukolämpö
Kaukolämpö on hyvän olon energiaa. Tämän tunnuksen olemme valinneet pitkäjänteiselle työlle, joka nyt aloitetaan kaukolämmön brändin vahvistamiseksi ja mielikuvan kirkastamiseksi.
Ajankohta on oikea kaukolämmön haluttavuuden ja tunnettuuden nostamiseksi juuri nyt, kun kaukolämpö on Suomen suosituin lämmitysmuoto ja kaukolämmön markkinatilanne on hyvä. Emme kuitenkaan saa tuudittautua nykytilaan. Kaikki me alalla olevat tiedämme, että lämmitysmarkkinoiden kilpailu kiristyy koko ajan mm. lämpöpumppujen ja matalaenergiarakentamisen yleistyessä. Erilaiset päästörajoitukset ja ilmastomuutoksen torjunta asettavat kovia haasteita myös kaukolämmön menestymiselle tulevaisuudessa.
Kaukolämpö on monelle tuttu, mutta mielikuvat siitä vaihtelevat ja todellista tietoa sen hyvistä ominaisuuksista puuttuu monilta. Tämä koskee niin kaukolämpötaloissa asuvia, kaukolämpöasiakkaita kuin myös viranomaisia sekä poliittisia päättäjiä.
Kaukolämmön helppous, luotettavuus, energiatehokkuus sekä ympäristön huomioiminen ovat Suomessa aivan omaa luokkaansa myös maailmanlaajuisessa tarkastelussa. Se kannattaa kertoa kaikille. Ja parhaiten ja taloudellisimmin se onnistuu alan toimijoiden yhteispelillä. Vain yhteispelillä saamme todellista vahvistusta kaukolämmön brändille. Kaukolämmön brändin rakentamisella varmistamme kaukolämmön aseman sekä poliittisessa päätöksenteossa että lämmitysmarkkinoiden kilpailussa.
Kaukolämmöllä tuotetaan suomalaisille hyvän olon energiaa, joka huomioi sekä luonnon että ihmisten hyvinvoinnin. Lämpöä ja lämmintä käyttövettä turvallisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti tuottava kaukolämpö on kaikkien etu.
Tervetuloa mukaan jakamaan tietoa ja herättämään yhteistä kiinnostusta kaukolämpöä kohtaan.
Projektin nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.kaukolampo.fi/