Pääkirjoitus 2/17

Sitä saa mitä tilaa — maksua vastaan

Sähköverkkoliiketoimintaa valvova Energiavirasto julkisti helmikuun puolivälissä jakeluverkkoyhtiöiden yli- ja alijäämät kolmannelta valvontajaksolta eli vuosilta 2012–2015. Saldoksi tuli 115 miljoonaa euroa nettoylijäämää. Kahdelta edelliseltä valvontajaksolta saldot olivat olleet alijäämäisiä, ensimmäiseltä jaksolta (2005–2007) 225 miljoonaa ja toiselta jaksolta (2008 – 2011) 314 miljoonaa euroa.

Vaikka verkkoyhtiöt ovat toimineet täysin laillisuuden ja määräysten rajoissa viimeksi päättyneenkin valvontajakson aikana, voi suunnan muutos äkkiseltään herättää hämmästystä isoja siirtomaksuja pulittavassa asiakkaassa. Hämmästys on yksiselitteisen ymmärrettävää, mutta yhtä lailla yksiselitteistä on myös peruste suunnan muutokselle. Verkkoyhtiöt investoivat sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseen eli käytännössä verkkoa viedään entistä enemmän maan alle, ja se on tarkoittanut siirtomaksujen korotuksia.

Säävarman sähköverkon rakentaminen pohjautuu eduskunnan vuonna 2013 tekemään sähkömarkkinalain muutokseen, joka säädettiin puolisentoista vuotta aiemmin riehuneiden Tapani- ja Hannu-myrskyjen jälkimainingeissa. Henki eduskunnassa oli se, että nyt tehdään stoppi laajoille ja pitkäkestoisille sähkökatkoille. Päättäjät velvoittivat verkkoyhtiöt tiukasti aikataulutettuihin investointeihin, mutta harvapa heistä taisi miettiä investointien kustannuksia ja niiden kattamista.

Jo ennen sähkömarkkinalain uudistamista sähköverkkoihin investoitiin tuntuvasti, esimerkiksi vuonna 2010 noin 450 miljoonaa euroa. Sittemmin investointitahti on vain kiihtynyt: vuonna 2016 lähestyttiin jo 800 miljoonan rajaa ja 900 miljoonan euron raja rikkoontunee vuonna 2019. Lain edellyttämät toimitusvarmuusinvestoinnit tulee olla tehty vuoteen 2028 mennessä.

Energiavirasto toteaa nettisivuillaan, että sähköverkkoyhtiöt tekevät vuosien 2014—2028 aikana verkkoonsa korvausinvestointeja ja ennakoivaa kunnossapitoa noin 9 miljardilla eurolla, mutta että pelkästään nykyisen kaltaisen verkon ylläpidon kustannukset ovat noin 6—7 miljardia euroa. Virasto myös muistuttaa siitä, että suuri osa Suomen ilmajohtoverkosta on rakennettu 1960—70 -luvuilla, joten merkittävä osa sähköverkkoa on joka tapauksessa uusimisen tarpeessa.

Sähkömarkkinalain mukaan verkkoyhtiö saa valita keinot, joilla se pääsee toimitusvarmuusvaatimuksiin. Maakaapelointi on yksi hyväksytty ja hyväksi havaittu keino — säävarmoista keinoista tiettävästi se takuuvarmin. Kaikkia ilmajohtoja ei Suomessa kuitenkaan muuteta maakaapeleiksi, se ei ole taloudellisesti järkevää. Tällöin kannattaa muistaa myös johtokatujen vierimetsien järkevä hoito, jolla estetään puiden kaatumista johdoille.

Energiavirastolle tunnustusta myös siitä, että se sanoo sivuillaan suoraan sähköverkon toimitusvarmuuden tason parantamisen maksavan: ”Lähtökohtaisesti asiakas ei voi saada samaan aikaan korkeaa toimitusvarmuuden tasoa ja halpaa siirtohintaa”. Toisin sanoen, jos ja kun tilaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta, sitä saa — mutta maksua vastaan.

Jukka Kortelainen
päätoimittaja
Energiateollisuus

 

Muita Energiauutisten 2/17 aiheita:

Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Energiapolitiikka luo kasvua

Kaukolämmön näytön paikka

Pekka Manninen, Helen Oy: Ristiriitaisia signaaleja

Selkeyttä sähköverkkojen sijoittamislupiin

Sähkön siirtohinnat ovat jatkuvassa syynissä
Suomen valvotuin toimiala

Energiapolitiikan liikkuvat rajat

Kotimainen polttoaine kilpailukykyistä
Hämeenkyrön kaukolämmön hinta laskee

Jyväskylän Energialla apuna erillinen hinnoittelumalli
Paluuvedellä liukkautta vastaan

Sähköntuotantoa keskellä kaupunkia
Vesivoimalaitos on osa Tampereen muistia

Sallila Energia -konserni: Paikallinen merkitys pitää ansaita

Euroopan ekoin kauppakeskus

Älytalojen monet mahdollisuudet

Sähköä kumppaniverkoston avulla

   Adato Energia Oy

Postiosoite:

Käyntiosoite:

Sähköpostiosoite:

PL 100, 00101 Helsinki
Fredrikinkatu 51-53 B 5. krs, 00100 Helsinki
p. 09 5305 2700, f. 09 5305 2800
etunimi.sukunimi@energia.fi