arrow_backward Uutisarkisto

Kaukolämpöpäivällä kohtaat oikeat asiantuntijat ja päättäjät

Nopeimmat Kaukolämpöpäivien näytteilleasettajat ovat jo valinneet paikan ständilleen. Sibeliustalon Metsähallissa on kuitenkin niin upeat puitteet kohtaamispaikalle, ettei yksikään ständi jää vaille huomiota. Varmista, että sinäkin tapaat nykyiset ja tulevat asiakkaasi kaukolämpöalan merkittävimmässä vuosittaisessa tapahtumassa.

Mikäli ständillä edustaminen ei ole teidän juttu, niin mahdollisuuksia näkymiseen on muitakin. Yrityksesi voi osallistua iltajuhlan sponsorointiin. Voimme brändätä oluiden etiketit tai lasinaluset siten, ettei yhdellekään juoman nauttijalle jää epäselväksi, miltä palveluntarjoajalta saa ”mukiinmenevintä” palvelua. Alkudrinkin tai avecin sponsoroijalle tarjoutuu puolestaan maljapuheessa mahdollisuus esittää ”muutama valittu sana” läsnä olevalle kaukolämpöväelle.

Kaukolämpöpäivät tunnetaan laadukkaasta ohjelmasta ja alan kehitystä eteenpäin vievistä keskusteluista. Tämän vuoden Kaukolämpöpäivät järjestetään Lahdessa, Euroopan ympäristöpääkaupungissa. Onkin luonnollista, että yhtenä ohjelman pääteemana on kaukolämmön hiilivapaa tuotanto 2025. Toisen päivän esitykset ja pohdinnat kytkeytyvät kuntien omistajaohjaukseen ja -politiikkaan.

Lisätietoa kumppanuuksista, hinnoittelusta ja tiloista liitteenä sekä osoitteessa www.kaukolampopaivat.fi

PS. Nostamme kumppaniyrityksiä esiin tilaisuuden markkinoinneissa, verkkosivuilla sekä itse tapahtuman aikana. Mikäli teillä on lyhyt esittelyvideo, voimme linkittää sen tilaisuuden verkkosivuille ja tuoda sitä esille myös muissa kanavissa.