arrow_backward Uutisarkisto

Laadukkaita tilaisuuksia tehdään ammattitaidolla

Adaton koulutuksia tehtailee uudistunut koulutustiimi. Tiimissä on nyt sopivassa suhteessa kokemusta ja uutta verta. Rautainen ammmattitaito on tallella. Uudet kasvot tuovat kuitenkin tuoretta otetta tekemiseen sekä monipuolisuutta jo ennestäänkin laajaan tarjontaamme.

Perinteisten teemojen ja kohderyhmien lisäksi panostamme jatkossa aikaisempaa enemmän mm. tuotantopuolen, henkilöstöhallinnon ja tietojärjestelmäpuolen koulutuksiin. Koulutuksia tehdään myös uusien yhteistyökumppaneiden, kuten Forecan, kanssa.

Koulutussyksystä on tulossa mielenkiintoinen. Käy siis kurkkaamassa koulutuskalenteriamme. Mikäli laajasta tarjonnastamme ei löydy etsimääsi, niin ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Etsimme miellämme ratkaisuja koulutuksellisiin tarpeisiisi.

Koulutustiimiläisiämme pyydettiin kertomaan muutamalla sanalla

  1. Mistä koulutustustiimin tehtävistä vastaat?
  2. Mistä saat positiivisen energiasi?

Lukaise vastaukset, niin saat käsityksen siitä, millaiset henkilöt koulutuksiamme tekevät.

 

Koulutuspäällikkö:

Riikka Mäki, KTM

  • Vastaan Adaton koulutustoiminnan kehittämisestä ja tiimin luotsaamisesta.
  • Saan energiani sisustamisesta ja remonttien suunnittelusta – kunhan se kuuluisa joku muu tekee likaisen työn :). Jäljelle jäävän ajan kulutan road trippaillen sekä koiran ja kirjojen parissa.
Koulutussuunnittelijat:

Maria Boholm, MMM

  • Suunnittelen ja toteutan energia-alan ajankohtaisseminaareja.
  • Saan päivittäisen energiani työmatkapyöräilyistä ja perheestäni, rentoudun kirjoja lukemalla.

Edvard Lukka, DI

  • Teen sähkömarkkinoihin sekä sähköverkkoliiketoimintaan liittyviä koulutuksia ja seminaareja.
  • Energiaa saan kahvista ja reissujen suunnittelusta.

Juha Rakkolainen, DI

  • Vastaan Adaton kaukolämpökoulutuksista pois lukien Kaukolämpöpäivät ja Ykkösenä asiakas.
  • Saan energiani ruoasta – kuten muutkin ihmiset.

Jani Vitikka, DI

  • Vastaan sähköverkkokoulutuksista, verkostosuosituksista sekä SähköTohtori-tuotteesta.
  • Energiaa saan urheilusta ja luonnossa liikkumisesta. Lapset ovat tärkeä osa elämääni. He antavat paljon, vaikka osaavatkin toisinaan olla myös aikamoisia energiasyöppöjä.
Koulutusassistentit:

Anne Hutri

  • Hoidan verkostokoulutusten ja yleisten Sätky-koulutusten järjestelyitä.
  • Ilon ja touhun elämääni tuo kuopukseni. Akut puolestaan lataan luonnossa liikkuen, pyöräillen ja kävellen. Mielen rauhoittaa pilates ja jooga.

Seija Naukkarinen

  • Järjestelen ajankohtaisseminaareja ja Energiateollisuuden tilaisuuksia.
  • Jaksamista ammennan ystävistä ja luonnosta.

Paula Peura

  • Hoidan kaukolämpötilaisuuksien ja Sätky-koulutusten järjestelyt.
  • Energiaa saan musiikista, urheilusta ja brittiläisestä kuivasta huumorista <3