arrow_backward Uutisarkisto

Tukea energiankäytön kuluttajaneuvontaan

Energiansäästöviikkoa vietetään 9.-15.10. Oletteko jo pohtineet, millaista neuvontaa ja palveluita tarjoatte asiakkaillenne tuon viikon aikana tai ylipäätään?

SähköTohtori – työkalulla asiakas voi käydä tekemässä analyysin kotitaloutensa sähkönkäytöstä. Tästä hän saa eväitä kulutuksen eri osa-alueiden hahmottamiseen ja esimerkiksi lämmitysvalintojen tekemiseen.

Energiansäästöviikon 20 v.-juhlan kunniaksi tarjoamme uusille ohjelman hankkineille yhtiöille kahden tunnin ilmaisen räätälöintityön. Kun teette hankintapäätöksen elokuun loppuun mennessä, ehditään ohjelma asentamaan sivuillenne hyvissä ajoin ennen energiansäästöviikkoa.

Sähkötohtori -ohjelmaan on jälleen tullut uusia ominaisuuksia:

  • Ohjelman tekstien hallinta tapahtuu keskitetysti kauttamme, mutta myös yhtiö voi halutessaan lisätä omia tekstejä.
  • Erilaiset kieliversiot ovat mahdollisia kääntämällä tekstitiedosto halutulle kielelle. Ruotsinkielinen käännös on olemassa.
  • Käyttäjällä/asiakkaalla on nyt mahdollisuus syöttää ohjelmaan omat sähkön hinnat niin halutessaan, jolloin omia hintoja voi verrata palvelua tarjoavan yhtiön hintoihin.
  • SähköTohtorin hyödyntämiseksi ja käyttöönottamisen tueksi on laadittu esimerkkivideoita.

Lisätietoja ja koekäyttötunnukset saa Jani Vitikalta, jani.vitikka@energia.fi, p. 0400 500 206.