Aiemmin koulutussunnittelijana toiminut MMM Maria Boholm on nimitetty 1.9. alkaen Adaton koulutuspäälliköksi. Maria ehti toimia koulutussuunnittelijan tehtävissä reilun vuoden. Tätä ennen hän toimi vastaavissa tehtävissä AEL:ssä.
Maria toivoo voivansa koulutuspäällikön tehtävissä kehittää Adaton koulutusportfoliota ja koulutusratkaisuja niin, että uusi teknologia sekä alan liiketoiminnassa ja osaamistarpeissa tapahtuneet muutokset tulisivat huomioitua aikaisempaankin paremmin.
”Energia-alalla tapahtuvat myllerrykset heijastuvat voimakkaasti koulutustoimintaan. Koulutusten pitäisi pystyä antamaan yrityksille ja niiden henkilöstölle eväitä muutoksista selviämiseen ja edelläkävijyyteen. Etukenon on siis oltava vahva. Koulutusaiheiden on iskettävä tarpeeseen. Parhaimmassa tapauksessa koulutukset antavat ajateltavaa jo ennen kuin tarvetta on edes syntynyt.”
Voisi sanoa, että rekrytoinnissa lähdettiin merta edemmäs kalaan, mutta paras saalis löytyikin ihan käden ulottuvilta. Onnea uusiin haasteisiin Maria!